Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan Valo- ja Kajo-gallerioissa avautuu uudet näyttelyt. Näyttelyt ovat esillä Kajo-gallerioissa 13.5–30.5.2013 ja Valo-galleriassa 15.5.–9.6.2013. Kajo 1 -galleriassa on esillä Kati Hokkasen valmistamia sekatekniikkatöitä näyttelyssä, jonka nimi on Järjestys. Kristiina Karvonen on koonnut Praktikum II -näyttelyn maalaamistaan muotokuvista Kajo 2 -galleriaan. Kajo 3 -galleriassa avataan Daniela Ferrettin kokoama The Art of Friendship -näyttely, jonka Ferretti on koonnut parhaista ystävistä maalaamistaan muotokuvista. Lisäksi Valo-galleriassa on esillä kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden OLO-yhteisnäyttely, jonka teemana on taide ja hyvinvointi.
Galleria Kajo 1
Kati Hokkanen
Järjestys
13.5.–30.5.2013
Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta, Rotko
Siljotie 2, A-talo 2.krs. Rovaniemi
Avoinna ma–pe 8–19, la 9–15, suljettuna sunnuntaisin ja arkipyhinä
Järjestys 1 -teos on maalattu akryyli- ja öljyväreillä kangaspohjusteiselle vanerille. Näyttelyn työt ovat kooltaan 80x80cm.
Järjestys-näyttely kertoo Kati Hokkasen omasta elämäntilanteestaan asetelma- ja interiöörimaalauksin: Miten pitkään yksin asunut, harmoniseen ja hillittyyn asuinympäristöön tottunut näkee nykyisen viiden lapsen uusperhekotinsa.
– Näyttelyn työt pyrkivät kuvaamaan kodin arkista järjestystä: Kuinka näennäisestä kaaoksestakin huolimatta asiat ja esineet asettuvat omille paikoilleen, asukkaidensa näköisesti, Hokkanen kertoo.
Helsinkiläissyntyinen Kati Hokkanen opiskelee Lapin yliopistossa vaatetussuunnittelua, ja hänen sivuaineenaan on kuvataide. Järjestys -näyttely on osa kuvataiteen aineopintoja.
Lisätietoja:
Kati Hokkanen
khokkane(at)ulapland.fi
Puh: 0400 426899
Galleria Kajo 2
Kristiina Karvonen
Praktikum II
13.5.–30.5.2013
Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta, Rotko
Siljotie 2, A-talo 2.krs. Rovaniemi
Avoinna ma–pe 8–19, la 9–15, suljettuna sunnuntaisin ja arkipyhinä
Kristiina Karvosen Praktikum II -näyttely koostuu muotokuvista, joissa jokainen malli on saanut itse valita muotokuvansa taustavärin.
Kristiina Karvonen sai innoituksen muotokuvamaalaamiseen muutaman vuoden takaiselta työväenopiston malli- ja muotokuvamaalauskurssilta, joka järjestettiin Helsingissä.
– Huomasin tuolloin nauttivani suuresti muotokuvien maalaamisesta. Kurssilla oma viehätyksensä oli mallin paikallaolo vastakohtana valokuvan perusteella maalaamiselle, Karvonen kertoo.
Nyt muutama vuosi myöhemmin hän halusi palata muotokuvamaalaamisen pariin. Karvosen toiveena oli maalata ihmisiä, jotka hän tuntee, ja joilla on hänelle merkitystä.
– Ilokseni kaikki kymmenen mukaan kysymääni ystävää halusi osallistua projektiin, Karvonen kertoo.
Karvonen rajasi kunkin teoksen maalaamisajan noin kuuteen tuntiin. Tämä rajaus oli myös aika, jonka jokainen malli istui kolmessa erässä mallina.
– Maalaushetket muodostuivat luonnostaan mukaviksi keskustelutuokioiksi, Karvonen lisää.
Lisätietoja:
Kristiina Karvonen
kekarvon(at)ulapland.fi
Puh: 050 540 5674
Galleria Kajo 3
Daniela Ferretti
The Art of Friendship
Avajaiset 15.5.2013 kello 18
13.5.–30.5.2013
Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta, Rotko
Siljotie 2, A-talo 2.krs. Rovaniemi
Avoinna ma–pe 8–19, la 9–15, suljettuna sunnuntaisin ja arkipyhinä
Daniela Ferretti on koonnut The Art of Friendship -näyttelyn osana kuvataiteen sivuaineen lopputyö Praktikum II -kurssia. Kuvan Joi-taulu on maalattu öljy- ja akryyliväreillä. Teoksen koko on 50x40cm.
Kuvataidekasvatuksen opiskelija Daniela Ferrettin muotokuvanäyttelyn malleina ovat hänen hyvät ja tärkeät ystävänsä. Näyttely onkin kunnianosoitus ystävyydelle:
– Tosiystävät ovat mukana elämässä niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä, vaikka kukaan ei heitä siihen velvoita. He ovat arkielämän pelastajia, joita pidetään joskus itsestäänselvyytenä, Ferretti sanoo.
– Teosteni mallit ovat minulle kuin perheenjäseniä ja tärkeä osa elämääni, vaikka meitä erottaisikin suuri välimatka, hän lisää.
The Art of Friendship -näyttelyn maalaukset on tehty öljy- ja akryyliväreillä kankaalle.
– Jokaiseen teokseen olen myös lisännyt jotain, mikä kertoo maalauksen mallista tai yhteisistä muistoistamme. Maalaukset ovat pääasiassa mustavalkoisia, sillä minua kiinnostaa muotokuvien tekemisessä erityisesti valon ja varjon suhde, Ferretti kertoo.
Daniela Ferretti valmistuu kesäkuussa 2013 Taiteen maisteriksi kuvataidekasvatuksen pääaineesta.
Lisätietoja:
Daniela Ferretti
dferrett(at)ulapland.fi
Galleria Valo
Kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden yhteisnäyttely
OLO
Avajaiset 15.5.2013 kello 18
15.5.–9.6.2013
Arktikum
Pohjoisranta 4, Rovaniemi
Avoinna 16.5.–31.5.2013 ti–su 10–18 ja 1.6.–9.6.2013 klo 9–18. Maanantaisin suljettu.
Kuvataidekasvatuksen opiskelija Heta Pöyryn kuolemaa käsittelevä työ on yksi OLO-yhteisnäyttelyn teoksista. Opiskelijoiden OLO-näyttelyssä on esillä erilaisia tekniikoita – kuten animaatioita, maalauksia, installaatioita, grafiikkaa ja sarjakuvia.
OLO-näyttely on Lapin Yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden syventävän taideproduktion loppuhuipentuma. Kurssin teemana on Taide ja hyvinvointi. Teoksissa käsitellään hyvinvointia eri näkökulmista. Osalle hyvinvointi muodostuu arjen pienistä yksinkertaisista asioista, toiset käsittelevät hyvinvointia käänteisestä näkökulmasta, kriittisellä silmällä.
Näyttelyn nimi OLO kuvastaa niitä monenkirjavia tunteita, mielialoja ja mielipiteitä, joita näyttelyn kokoajat ovat kokeneet ja kohdanneet. Teokset käsittelevät elämän kirjoa ilosta suruun, syntymästä kuolemaan, valkoisesta harmaaseen ja lopulta mustaan – ja toisinpäin.
Millainen OLO sinulla on?
Lisätietoja:
Opettaja Antti Stöckell
puh: 040 484 4408
antti.stockell(at)ulapland.fi
Opiskelija Elina Teitti
puh: 040 847 4988
eteitti(at)ulapland.fi
LaY/Viestintä/RJ