Peliteollisuus on kovassa nousussa Suomessa ja myös Lapin korkeakouluilla on vireillä hankkeita liittyen pelillisyyteen. Lapin yliopisto, Lapin ammattikorkeakoulu ja Lapin ammattiopisto valmistelevat yhteistyön lisäämistä niin pelillisyyden monialaisessa soveltavassa koulutuksessa kuin tutkimus- ja kehitystoiminnassa.
Projektisuunnittelija Heikki Tikkasen mukaan lappilaiselle yhteistyölle pelialan saralla on kysyntää. Tikkanen työskentelee Lapin yliopiston taiteiden tiekunnassa Pelillisyyden soveltaminen - osaamis- ja koulutustarpeiden selvityshankeen (Peso) parissa.
- Nopeasti kasvavan peliteollisuuden on useissa selvityksissä todettu tarvitsevan enemmän osaajia kuin suomalainen koulutus pystyy tuottamaan. Lapissa on valmiina monialaista koulutusta, joka yhteen saattamalla voi vastata tähän tarpeeseen, Tikkanen kertoo.
Pelien toimintaperiaatteiden soveltaminen eri toimialojen tuotteisiin ja palveluihin kasvattaa suosiotaan koko ajan. Tikkasen mukaan pelillisyyttä voi hyödyntää esimerkiksi palveluissa ja tuotekehittelyissä.
- Lapissa tätä pelillistämistä voisi hyödyntää menestyksekkäästi varsinkin matkailussa, elämysteollisuudessa sekä hyvinvointialoilla, Tikkanen toteaa.
Neljän polun tie
Tikkanen kertoo että pelillisyyden laboratoriotoiminnan käynnistämiseen tähtäävän selvityksen toteutuessa Lapin yliopiston opiskelija voi tulevaisuudessa valita opintopolun, joka valmistaa hänet pelialan eri tehtäviin. Tikkanen luettelee neljä eri tehtävän kuvausta; pelisuunnittelun, ohjelmoinnin, taiteellisen työskentelyn grafiikan tai äänen parissa, sekä tuotantojen hallinnan ja liiketoiminnan.
- Näihin pelialan osaamistarpeisiin vastaamisen lisäksi koulutus täysipainoisesti toteutuessaan toisi myös pelillistämisen, eli pelien toimintamekanismien hyödyntämisen, jo olemassa oleviin opintoihin ja tehtäviin, joihin niistä valmistutaan, Tikkanen kertoo.
Tikkanen muistuttaa että peleistä puhuttaessa ei puhuta pelkästään viihteestä. Pelit taipuvat palveluiden ja tuotteiden tarpeisiin ja pelien toimintaperiaatteita voi soveltaa esimerkiksi museokierroksen tai kuntoutusmenetelmien suunnittelussa. Lisäksi erilaisille yritysasiakkaille voidaan soveltaa pelillisyyttä. Tikkanen toivoo että yritykset esittäisivät rohkeasti toiveitaan ja ehdotuksiaan liittyen pelillisyyden soveltamiseen omassa toiminnassaan. Kiinnostuneiden yritysten kartoittaminen on osa yliopistolla toteutettavaa laboratoriotoiminnan käynnistämisen esiselvitystä.
Tavoitteena on muodostaa pelillisyyden opinnoista Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa oma sivuainekokonaisuus.
- Ainakin audiovisuaalisen median, graafisen suunnittelun tai muotoilun koulutusohjelmien opiskelija voi halutessaan rakentaa lähes koko tutkintonsa niin, että se kauttaaltaan valmistaa häntä pelialalle tai soveltamaan pelillisyyttä muille aloille, Tikkanen toteaa.
Pelit osana opintosuunnitelmaa
Lapin ammattikorkeakoulussa Peliteknologian kehittämishankeen (Peke) projektipäällikkönä toimivan Petri Hannulan mukaan ammattikorkeakoulussa pelillisyyden kasvuun on vastattu lisäämällä opetussuunnitelmaan 20 opintopistettä vapaasti valittavia opintoja peliteknologian moduuliin. Lisäksi opintosuunnitelmiin on mahdollisuuksien mukaan lisätty pelillisyyttä tai peli-teemaa opintojen sisälle. Esimerkkeinä Hannula mainitsee matematiikan ja fysiikan opinnot joissa pelillisyyttä on hyödynnetty.
Hannula toivoo että tulevaisuudessa yhteistyötä Lapin ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston välillä olisi enemmän pelillisyyden saralla.
- Lapin ammattikorkeakoulu kouluttaa tällä hetkellä ohjelmointi- ja teknologiaosaajia. Yliopisto kouluttaa tarinan kerrontaa ja taiteellisia juttuja, jotka yhdessä pystyvät suoraan muodostamaan sellaisen osaamispohjan, josta syntyy pelialalle toimivia tiimejä, Hannula toteaa.
Käynnissä oleva Peliteknologian kehittämishanke pyrkii Hannulan mukaan kasvattamaan Lapin ammattikorkeakoulun peliteknologian osaamista ja saamaan peliteknologia vielä paremmin osaksi opintosuunnitelmia. Hannulan mukaan yhtenä tavoitteena on myös tehdä avaavia toimia alueellisen pelikoulutusklusterin syntyyn.
Hannula mainitsee että Lapin ammattikorkeakoulussa toimii ohjelmistotekniikan laboratorio nimeltään pLAB. Laboratoriossa hyödynnetään pelialan osaamista, pelimoottoreita ja käytänteitä.
- Tällä hetkellä on menossa envi2- hanke, jossa parannellaan ensihoidon virtualisointiympäristöä ja lisätään siihen myös elementtejä, jotka tekevät siitä helpommin lähestyttävän ja käytettävämmän, Hannula kertoo.
Lisäksi Rovaniemellä toimii peleistä ja niiden kehityksestä kiinnostuneiden opiskelijoiden yhteisö Rovaniemen Pelilabra johon kaikki peleistä kiinnostuneet ovat tervetulleita. Pelilabra tarjoaa muun muassa viikoittaisia tapaamisia ja pelijameja.
LapinAMK:n tiloissa OculusRift + Moog liikealustan yhdistäminen. Unity3d-pelimoottorilla ajettava autopeli.
3DLAPLAND
Lapin ammattiopistossa on tällä hetkellä käynnissä 3DLAPLAND –hanke joka pyrkii selvittämään Rovaniemen yritysten ja pelialan yritysten 3D-grafiikan osaamisen tarpeita. Hankkeen tavoitteena on tehdä yhteistyötä eri yritysten kanssa ja kerätyn tiedon pohjalta kehitetään koulutustarjontaa.
Hankkeen projektipäällikkönä toimiva Heidi Hoikkala kertoo että hankkeen tarkoituksena on kehittää pelialan koulutusta Lapin ammattiopistossa. Hoikkalan mukaan hanke vastaa ennen kaikkea muuttuvan työelämän osaamistarpeisiin.
- 3DLAPLAND Peli- ja 3D-koulutuksen kehittäminen hankkeessa kehitetään kaksi 10 opintoviikon tutkinnon osaa, jotka kehittävät valmiuksia pelialalla työskentelyyn ja 3D-grafiikkaan, Hoikkala kertoo.
Ensimmäinen 10 opintoviikon kokonaisuus keskittyy 3D-grafiikkaan, hahmomallinnukseen sekä 3D-tulostamiseen. Toinen 10 opintoviikkoa keskittyy vastaavasti pelituotantoon, animaatioon sekä pelimoottorin tutustumiseen. Tarkoituksena on vahvistaa peliteollisuutta sekä tarjota uutta 3D-teknologian osaamista yrityksille.
Hoikkala näkee pelialan tulevaisuuden näkymät lupaavina Lapissa, koska yhteistyötä ja koulutusta kehitetään pelillisyyden saralla kaikilla koulutusasteilla.
- Yhteistyötä tehdään jatkuvasti eri koulutusasteilla muun muassa järjestämällä yhteisiä alan tapahtumia, workshopeja ja seminaareja sekä tekemällä hankeyhteistyötä, Hoikkala sanoo.
Yhteistyön merkitys korostuu
Ammattiopisto Lappiassa Audiovisuaalisen viestinnän ja kuvallisen ilmaisun tiimivastaavana toimiva Mika Leinonen näkee pelillisyyden opiskelumahdollisuudet Lapissa positiivisina. Leinosen mukaan oppilaitoksilla löytyy tahtoa pelillisyyden kehittämiseen ja alan osaaminen karttuu vähitellen.
- Ammattiopisto Lappiassa on pilotoitu Pelituotannon opintojaksoa jossa on hyödynnetty tietojenkäsittelyn ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon osaamisaloja. Pelituotannon opintojakso on tarkoitus toteuttaa myös ensi lukuvuonna, Leinonen kertoo.
Leinonen myöntää että pelialan osaamiskenttä on niin laaja, että yhden tutkinnon tai jopa oppilaitoksen on vaikea hallita koko kenttä. Yhteistyön merkitys korostuu siis entisestään oppilaitosten välillä.
- Pidän merkittävänä eri oppilaitosten verkostoitumista ja profiloitumista. Esimerkiksi Ammattiopisto Lappian kulttuurialan opinnoissa ei ole intressejä esimerkiksi peliohjelmointiin. Kiinnostuksen kohteena puolestaan on pelisuunnittelu, konseptointi, peligrafiikka ja peliääni, Leinonen toteaa.
Pelialan koulutushankkeet Lapissa:
Pelillisyyden soveltaminen (Peso) - Lapin yliopisto
Peliteknologian kehittäminen (Peke) - LapinAMK
LUC/VIESTINTÄ/J-EK