Lappian suurproduktio 2014: Girl Power!

25.3.2014 11:15

Tämän vuoden produktio ”Girl Power – Most Famous Girl Groups” esittelee jälleen Lappian opiskelijoiden monipuolista osaamista. Mukana konsertteja järjestämässä on musiikkialan lisäksi myös monien muiden alojen opiskelijoita kulissien takana, mm. kauneudenhoitoalalta, ravintola-alalta ja turvallisuusalalta. Esitykset ovat Tornion musiikkitalolla klo 19 torstaina 3.4. ja perjantaina 4.4., sekä lauantaina 5.4. klo 15 ja 19.

Produktion taiteellisena johtajana toimii tuttuun tapaan Tuomas Lampela. Esityksessä kuullaan naislauluyhtyeiden listaykköseksi joko Yhdysvalloissa tai Isossa-Britanniassa nousseita hittejä. Kappaleita esittämässä on Tornion Pop & Jazz Konservatorion opiskelijoista koottu 14 hengen yhtye, joka säestää peräti 12 eri solistia.

Luvassa on laaja skaala musiikkia eri vuosikymmeniltä. Konsertti alkaa The McGuire Sistersin hitillä ”Sincerely” vuodelta 1954, ja jatkuu kronologisesti The Supremesin, Bananaraman ja The Banglesin kautta aina Spice Girlsiin asti. Konsertin aikana kuullaan siis monenlaista musiikkia, tärkeintä on vain, että se on naisten esittämää.

Esityksessä Susanna Söderin ideoimat koreografiat nousevat tärkeään asemaan. Laulajat ovat harjoitelleet kappaleiden lisäksi siis myös visuaalista puolta. Helpolla ei solisteja ainakaan päästetä, sillä koreografioiden haastavuus tuntuu monesti kulkevan käsi kädessä kappaleen kanssa; mitä vaikeampi biisi laulaa, sen haastavampi koreografiakin.

Yhtyettä ei myöskään sovi unohtaa, 14 hengen orkesteriin kuuluu 5 hengen puhallinsektio, kolme kitaristia, kaksi kosketinsoittajaa, kaksi perkussionistia, sekä tietenkin rumpali ja basisti. Jos tuon kokoisella bändillä ei saa toteutettua ohjelmistoa autenttisesti, niin ei sitten millään!

Mikäli tyttöenergia on juttusi, ei show’ta kannata missata mistään hinnasta! Tai vaikkei olisikaan vielä, niin viimeistään I’m So Exitedin pärähtäessä käyntiin sisäinen tyttöbändifani löytyy karskeimmankin hevimiehen sisältä. Ja ei kun lippuja tilaamaan, esitys ei taatusti jätä ketään kylmäksi… Tälläkään kertaa!

Lisätietoja edu.lappian tapahtumasivulla

 
I'm So Exited!

 

 
Destiny's Childin tuotantoa kuullaan useamman kappaleen verran medleyn muodossa.

ao walk like an egyptian.jpg 
The Banglesin Walk Like An Egyptianin aikana pääsee nauttimaan monenlaisista koreografioista.

 

ao saaga lauri.jpg 
Saaga Lauri tulkitsee toista The Banglesin hittiä, Eternal Flame

ao girl power -produktio.jpg 
Valaistuksesta ja takaseinälle heijastettavista projisoinneista vastaavat Lappian estradipuolen opiskelijat.

 

ao sami karjalainen.jpg 
Kitaristi Sami Karjalainen nähdään myös banjon varressa.

ao tornion spice girls.jpg 
Tornion Spaissarit: Hanna Kankaala, Essi Särkijärvi, Emilia Junes, Jenni Siuruainen ja Taru Kaartinen