Galleria Valon ja Katveen uudet näyttelyt

11.3.2014 16:08

Arktikum-talon gallerioissa (Valo ja Katve) avataan keskiviikkona 12. maaliskuuta 2014 valokuvia ja tekstiilitaidetta esittelevät näyttelyt. Galleria Valo

Mari Mäkiranta ja kansainvälinen työryhmä: Such an early spring – Nuorten taiteilijoiden valokuvia elinympäristöistään Suomessa, Puolassa, Virossa, Kroatiassa, Sloveniassa, Alankomaissa ja Venäjällä.

Näyttelyn teokset koostuvat eri Euroopan maissa asuvien nuorten taiteilijoiden ottamista valokuvista. Taiteilijat valokuvasivat kevään ja alkukesän aikana vuonna 2013 paikkoja, joissa he viettävät aikaansa sekä ihmisiä, joita he kohtasivat arjessaan.

– Valokuvat nostavat esille nuorten taiteilijoiden omille elinympäristöille antamia merkityksiä ja tulevaisuuden odotuksia, Mäkiranta sanoo.
Nuoret kantavat mukanaan omiin elinympäristöihinsä, tietyille asuinpaikoille, kaupungeille tai maille liittyviä tyypillisiä merkityksiä, jotka toistuvat myös heidän ottamissaan valokuvissa.

Uutiskuva_NayttelyMariMakiranta.jpg
Daria Maroń-Ptak, Ana Žolnir, Daria Akimenko, Alexandra Shpiro, Mari Mäkiranta: Nimetön, valokuvakollaasi, Such an early spring –näyttely, 2013
 
– Näyttely herättääkin kysymyksiä siitä, mitä kulttuurinen monimuotoisuus tarkoittaa, millaisena nuoret näkevät oman asuinpaikkansa ja yhteisönsä sekä miten yhteiskunnalliset muutokset koskettavat erityisesti nuoria. Valokuvateoksissa näkyvät alueellinen eriarvoisuus, mutta myös paikkoihin liitetyt voimauttavat merkitykset – metsäretket, urbaani maisema, betonilähiöt, kotikylät, Mäkiranta sanoo.

Näyttely liittyy Mari Mäkirannan Nuorten elinympäristöt ja valokuvataide -tutkimukseen, jota rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto ja Lapin yliopisto. Keskeisimmät kansainväliset yhteistyökumppanit ovat Jan Kochanowski University, Institute of Fine Arts ja Warsaw Fine Art Academy.

Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat:
Daria Maroń-Ptak, Roselinde Bon, Andra Jõgis, Ana Žolnir, Daria Akimenko, Yana Dubovskaya, Alexandra Shpiro, Emilia Haukka, Nuno Escudeiro, Ernest Wińczyk, Agata Baumgart, Susana Sventova, Iiris Tuisku, Adrianna Seroka ja Anka Simoncic.

Lisätietoja:
Mari Mäkiranta
0400 840 5790400 840 579
mari.makiranta@ulapland.fi

Näyttelyn avajaiset ke 12.3. klo 18–20. Näyttelyn avaavat Minna Rainio ja Päivi Naskali.

Katve 1 ja Katve 2
Päivi Vaarula: JÄISIN
Tekstiiliteoksia


Päivi Vaarulan mukaan elämänmuutokset voivat toisaalta rikastaa arkea, mutta toisaalta ne voivat rasittaa kokijaansa jopa siinä määrin, että elämästä katoavat värit. Tällöin pohdittavaksi tulee elämän suunta ja se, mitkä asiat ovat elämässä lopulta tärkeitä: ystävät, perhe, toimeentulo, terveys, työ, työyhteisö, ympäristö vai harrastukset. Lisäksi muutokset edellyttävät arvojen ja valintojen seurausten pohtimista.

Uutiskuva_NayttelyPaiviVaarula.jpg
 
– Näiden ajatusten voimalla ja tämän sekavuuden selventämiseksi syntyi sarja kudottuja ja manipuloituja tekstiilejä: viileitä, vaaleita ja niukan orgaanisia teoksia. Lisäksi teokset ovat kylmän kimaltavia kuten talvinen ympäristöni, hieman revittyjä kuten sisäinen tilani, pelkistetyn selkeitä kuten yksinäinen arkeni ja vähäeleisesti liikkuvia, jotta tähän epävarmuuteen saataisiin rauhaa ja tasapainoa, kuvaa Vaarula teoksiaan.

Päivi Vaarula toimii tekstiili- ja vaatetusalan yliopisto-opettajana Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa.

Näyttelyn avajaiset ke 12.3.2014 kello 18–20

Lisätietoja:
Päivi Vaarula
Puhelin 040 568 8101040 568 8101
paivi.vaarula@ulapland.fi
Näyttelyt ovat esillä Arktikumissa 12.3.–13.4.2014. ti–su kello 10–18. Ei sisäänpääsymaksua. Pohjoisranta 4, Rovaniemi.

Tervetuloa!

LaY/Viestintä/OT